Kuinka sisään- ja ulossulkeminen luokkayhteisöstä tapahtuu oppituntivuorovaikutuksessa? Blogivieraana sosiologian maisteri Anni Lassila

Osallisuus ja osallistuminen ovat yhteisöllisen toiminnan peruselementtejä. Osallisuustaitoja tarvitaan yhteiskunnan täysimääräiseen osallistumiseen. Näitä taitoja opetetaan lapsille yhteiskunnan pienoismallissa, koulussa. Vuorovaikutus- ja osallisuustaitojen opettaminen itsessään on jo haastava tehtävä. Vuorovaikutuksessa voi olla häiriötekijöitä ja ymmärtämisen haasteita. Myös luokkahuonekeskusteluun liittyy omat haasteensa, kuten päällekkäispuhunnan ja taustamelun aiheuttamat häiriötekijät. Sen lisäksi sosiaalipedagogin institutionaaliseen tavoitteeseen ja sen saavuttamiseen liittyy myös omat haasteensa, kuten osallisuustaitojen opettamisessa onnistuminen ja sen arviointi. Kaiken lisäksi lapsilla näyttää olevan omat norminsa osallisuuden säätelemisessä ja rakentamisessa. Osallisuustaitojen opettamista ei siis mitenkään voida kuvailla yksikertaiseksi tehtäväksi. Pätevälläkin, ammattitaitoisella koulun sosiaalipedagogilla eli koulukuraattorilla, riittää haasteita kerrakseen!

Tuoreessa maisterintutkielmassani (Lassila 2019) tarkastelin oppilaiden osallisuuden rakentumista luokkahuonekeskustelussa kuraattorin yhteisöllisellä tunnilla. Keskustelunanalyysi tarjosi vuorovaikutuksen systemaattiseen ja hienovaraiseen tarkasteluun ja analysointiin erinomaisen työkalun. Keskustelunanalyysiin yhdistin Goffmanin osallistumiskehikkoa analyyttisena työkaluna ja hyödynsin alan aiemmassa tutkimuksessa sovellettuja formaalin ja informaalin koulun tasojen käsitteitä. Olin kiinnostunut siitä, miten osallisuutta ja osattomuutta rakennetaan oppilaiden vuoropuhelussa. Tutkimukseni tulokset viittaavat siihen, että koulukuraattorin osallisuuden vahvistaminen luokkayhteisössä tosiaankin on kova pähkinä purtavaksi. Tutkimukseni mukaan luokkahuonevuorovaikutuksessa liikutaan kahdella tasolla: formaalilla ja informaalilla vuorovaikutuksen tasoilla. Eri vuorovaikutuksen tasoilla liikkuminen ei suinkaan helpota kuraattorin työtä, päinvastoin.

Tutkimukseni mukaan formaalilla vuorovaikutuksen tasolla rakennetaan osallisuutta, joka on sosiaalipedagogisen käsityksen kanssa linjassa. Näin ollen formaalilla vuorovaikutuksen tasolla tuotettu osallisuuden käsitys edesauttaa myös kuraattorin institutionaalisen tavoitteen saavuttamista. Informaalilla vuorovaikutuksen tasolla puolestaan osallisuutta rakennetaan formaalin, virallisen kuraattorin tunnin ulkopuolella. Informaalin vuorovaikutuksen tasolla liikutaan lapsen maailmassa, sellaisissa tapahtumissa ja vertaissuhteiden muodostamissa kiemuroissa, joihin kuraattorilla ei aikuisena oikeastaan edes ole pääsyä. Silti hänen tehtävänään on vahvistaa lasten osallisuutta luokkayhteisössä vuorovaikutuksen formaalilla tasolla.

Lienee sanomattakin selvää, että tehtävä on vähintäänkin haastava, jollei mahdoton. Lapsen maailmassa vallitsee omat normit ja säännöt eikä aikuinen pääse osalliseksi tuohon lapsen maailmaan kuin mahdollisesti ajoittain, mikäli lapset itse sen sallivat ovea tuohon mystiseen maailmaan raottamalla. Koulun aikuisena kuraattorilla on ajoittainen pääsy lasten maailmaan, jolloin siellä tapahtuva varsinaisesti hänelle paljastetaan. Näinä pieninä hetkinä kuraattorilla on mahdollisuus olla ihmettelemässä ja oppimassa lasten maailmassa, lasten ehdoilla. Loppu viimein lapsen taitavat siis itse päättää millä ehdoilla ja milloin päästävät aikuisen heidän ihmeelliseen maailmaansa – ja vain tuolloin on mahdollista opettaa lapsen maailmassa osallisuustaitoja ja päästä mahdollisesti vaikuttamaan lasten osallisuuden rakentumiseen luokkayhteisössä. Luokkayhteisö ei nimittäin ole olemassa vain koulun formaalilla tasolla, vaan sitä rakennetaan myös, tai nimenomaan, koulun informaalilla tasolla.

Tutkimukseni keskeinen tulos oli, että sisään- ja ulossulkemista luokkayhteisöstä tapahtui formaalin kuraattorijohtoisten opetusvuorovaikutuksen vuoro vuorolta etenevisssä rutiininomaisissa sekvensseissä, joissa oppilaat yksinkertaisesti vastasivat koulukuraattorin kysymysvuoroihin. Analyysini osoitti, kuinka oppilaiden vastausvuoroissa tapahtui hienovaraisia osallistumiskehikon muutoksia, joissa rakennettiin joidenkin luokkayhteisön oppilaiden näkyvyyttä ja joidenkin näkymättömyyttä. Tätä kautta luokkayhteisöön kuuluminen ja kuulumattomuus näyttäytyi ilmiönä, joka on jatkuvasti neuvottelunalainen, samalla kun kuraattorin kysymysvuorojen muotoilulla oli myös vaikutusta siihen, missä määrin oppilaiden vastausvuorojen muotoilu tarjosi tällaisia sisään- ja ulosssulkemisen mahdollisuuksia.

Tutkimukseni näin ollen tukee ajatusta keskustelunanalyyttisen tutkimuksen mahdollisuuksista informoida ammattilaisten työtä. Vastaavalla tavalla kuten Fajardo (2008) on tehnyt perinteisten oppituntien kohdalla, tutkimukseni avulla voisi luoda käyttökelpoisia työkaluja myös kuraattorin työhön.

Tutkielma on luettavissa täällä.

Lähteet:

Fajardo, Alberto (2008). Conversation Analysis (CA) in Primary School Classroom. HOW 15: 11-27. https://www.howjournalcolombia.org/index.php/how/article/view/85

Lassila, Anni (2019). Osallisuuden rakentuminen oppilaiden vuorovaikutuksessa koulukuraattorin tunnilla. Maisterintutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/302946/Lassila_AnniMaria_Pro_gradu_2019.pdf

Kuva: mediumpanda (Flickr)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *