”Paha (sairas) jätkä!”: Puhetekoteoria, moraali ja Trumpin tviitit

Mitä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tarkoitti tviitillään, jossa tämä syytti edeltäjäänsä Barack Obamaa viime syksyn vaalien aikaisesta salakuuntelusta todeten lopuksi tämän olevan ”paha (sairas) jätkä”. Valkoisen talon tiedottaja Sean Spicer totesi ensi alkuun, ettei hänen millään muotoa tarvitse alkaa tulkita presidentin tviittejä, vaan että hän antaa niiden puhua puolestaan. Hyvä yritys, mutta ongelmallinen, sillä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa juuri mikään ei ”puhu puolestaan”.

Ihmisten vuorovaikutuksen erityispiirre tosiaankin on, etteivät ihmiset reagoi toistensa ulkoisen käyttäytymisen piirteisiin, kuten sanoihin, katseisiin, ilmeisiin ja eleisiin, ”sellaisinaan”, vaan he reagoivat siihen, mihin he ajattelevat kyseisen henkilön toiminnallaan pyrkivän (Garfinkel 1967; Grice 1975; Sperber ja Wilson 1986; Scott-Phillips 2014). Tällaisten tulkintojen tekeminen pohjautuu vahvasti yhteistä elämänpiiriä koskevaan tietoon sekä tästä tiedosta kumpuaviin, ihmisten tunteita, päämääriä ja motiiveja koskeviin odotuksiin. Ihmisten välisen kommunikaation tehokkuus perustuukin juuri siihen, että yksi ja sama lausuma voi näin ollen saada rajattoman määrän erilaisia tulkintoja. Toisaalta, jotta ihmiset voisivat toimia yhdessä edes jossain määrin ennustettavasti, he turvautuvat sekä toimintojensa muotoilemisessa että toinen toistensa toimintojen tulkitsemisessa erilaisiin kiteytyneisiin toimintojen luokitteluihin (Levinson 2013). Trumpin tapauksessa on kohtalaisen selvää, että hänen tviittinsä oli tarkoitettu ennen kaikkea syytökseksi (eikä esimerkiksi affektiivisesti neutraaliksi diagnostiseksi arvioksi Obaman terveydentilasta). Erimielisyydet ovat kohdistuneet lähinnä siihen, mihin Trumpin syytös kohdistuu. Siinä vaiheessa, kun Spicer perui alkuperäisen suunnitelmansa pidättäytyä Trumpin tviittien selittelemisestä, hän sanoi Trumpin tarkoittaneen syyttää Obaman hallintoa yleisesti ottaen, ei Obamaa henkilökohtaisesti. Kuitenkaan kukaan ei tietämäni mukaan ole yrittänyt pyörtää Trumpin tviittaustoiminnan statusta – sitä, että kysymyksessä oli syytös. Austinin (2016) puhetekoteorian terminologiaa käyttäen syytös on mainitun Trumpin tviitin illokutionaarinen puoli. Oleellista on, että tästä syytöksestään ja sen oikeutetuksi todistamisesta Trumpia vaaditaan nyt vastuuseen. Moraalinen silmä seuraa puheen ja toiminnan illokutiivista puolta – onneksi.

Kuitenkin kaikella toiminnalla on – Austinin termein – myös perlokutionaarinen puolensa. Tällä tarkoitetaan toiminnan aikaan saamia vaikutuksia sosiaalisessa ympäristössään. Esimerkiksi varoitus ”Niityllä on härkä” saa onnistuessaan aikaan sen, että kuulija lisää valppauttaan, mutta se voi saada aikaan myös paljon muuta. Pahanilkinen isoveli saattaisi saada tällaisella ”varoituksellaan” esimerkiksi kroonisesti pelokkaan pikkusiskonsa säntäämään kauhuissaan kotiin äidin helmoihin ja näin vapauttamaan isoveljelle sen hauskan lelun, jota tämä on jo pitkään himoinnut itselleen. Sikäli kuin isoveljeä vaadittaisiin tällaisesta ilkeästä manipuloinnista tilille, keskeiseksi asiaksi muodostuisi se, oliko niityllä tosiaankin ollut härkä. Mikäli isoveli onnistuisi todistamaan tilanteen tällaiseksi, hän pääsisi pälkähästä, olipa hänen pahanilkisyytensä pikkusiskoaan kohtaan ollut kuinka todellista tahansa. Kukaan ei voi syyttää isoveljeä siitä, että hän osasi taitavasti ennustaa pikkusiskonsa reaktiot ja että ne olivat hänelle mieluisia. Vastaavalla tavalla, vaikka suuri joukko ihmisiä otaksuu Trumpin pyrkineen tviitillään ensisijaisesti viemään huomion Venäjän mahdollisesta sekaantumisesta viime vuoden vaaleihin, tästä ei Trumpia voida virallisesti syyttää, vaan pohdinta keskittyy siihen, salakuunteliko Obama tosiaankin Trumpia vai ei. Toiminnan perlokutionaarinen puoli on virallisen moraalijärjestelmämme kontrollin ulkopuolella. Juuri siksi sen strateginen hyödyntäminen on – epävirallisesti – sitäkin tuomittavampaa.

Lähteet:

Austin, John L.  (2016) Näin tehdään sanoilla (englanninkielisestä alkuteoksesta How to Do Things with Words 1962/1975 suomentanut Risto Koskensilta). Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura.

Garfinkel, Harold (1967) Studies in Ethnomethodology. Englewood Cliffs, NJ: Prentice Hall.

Grice, H. Paul (1975) Logic and conversation. Teoksessa Peter Cole and & Jerry L. Morgan (toim.) Syntax and Semantics, vol. 3: Speech Acts. New York, NY: Academic Press. 41–58.

Levinson, Stephen C. (2013) Action formation and ascription. Teoksessa Jack Sidnell & Tanya Stivers (toim.) Handbook of Conversation Analysis. Oxford: Wiley-Blackwell. 103–130.

Scott-Phillips, Thomas (2014) Speaking our minds: Why human communication is different, and how language evolved to make it special. London: Palgrave MacMillan.

Sperber, Dan & Wilson, Deirdre (1986) Relevance. Oxford: Blackwell.

Kuva: Gage Skidmore/flickr/cc

One thought on “”Paha (sairas) jätkä!”: Puhetekoteoria, moraali ja Trumpin tviitit

  1. Kaitpa se, että kanssaihmiselle lausutun perlokutionaarinen puoli on ikään kuin suoran sormella osoittamisen tuolla puolen, tarkoittaa, että sitä on myös vaikea tutkia yhteisymmärryksen juurien tutkimusmenetelmillä. Vaikka aivan ilmeisesti sillä suunnalla paljon tapahtuukin. (Niin kuin esimerkiksi se ilkeä isoveli joka sai kikallaan lelun itselleen. )

    Jotain lisää tarvitaan menetelmällisesti, yhyteisymmärrysten rakentumisprosessien tarkastelemisen lisäksi. Täydentämään tietenkin, ei korvaamaan tai mitään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *