Mitä yhteistä on Ylen päätoimittajalla ja iltapesuja vastaan vikuroivalla uhmaikäisellä? – Sipilä-gate keskustelunanalyysin näkökulmasta

Viime päivinä olemme saaneet lukea tiedotusvälineistä siitä mitä tapahtui, kun pääministeri Sipilä hermostui Yleisradion uutisointiin eräässä häntä koskevassa esteellisyyskysymyksessä. Ylen johto päätti hyllyttää Sipilän mahdollista esteellisyyttä käsittelevät jatkojutut sen jälkeen, kun pääministeri oli ilmaissut suuttumuksensa lukuisissa Yleisradion toimittajalle lähettämissään viesteissä. Kuitenkaan Yleisradion päätoimittaja Atte Jääskeläinen ei myöntänyt näiden kahden tapahtuman välistä yhteyttä – sekventiaalista yhteyttä, kuten keskustelunanalyysin termein asian voisi ilmaista. Sen sijaan hän vakuutti Suomen Tietotoimistolle, että Yleisradio on tehnyt Sipilä-uutisointia koskevat hyllyttämispäätöksensä täysin itsenäisesti osana tavanomaista uutisharkintaa. Keskustelunanalyysin termein Yleisradion päätöksessä ei siis Jääskeläisen mukaan ollut kyse vastaustoiminnosta (vierusparin jälkijäsenestä), joka olisi ollut reaktio Sipilän aloittavaan toimintoon (vierusparin etujäseneen), vaan kyseessä oli itsenäinen aloittava toiminto. Jääskeläisen vakuuttelupyrkimykset ovat tietenkin ymmärrettäviä, ottaen huomioon sen kuinka vahvasti suomalainen yhteiskunta vaalii ajatusta sananvapaudesta ja siitä, että tiedotusvälineiden tulee toimia vallanpitäjien vahtikoirana.

Vuorovaikutustoimintoja voi aina tulkita, vaikkakin vaihtoehtoisten tulkintojen uskottavuuden aste vaihtelee. Silloin, kun kaksi toimintoa liittyvät sisältönsä puolesta kiinteästi toisiinsa eikä toimintojen ajoituksen peräkkäisyyttä voi kiistää, jälkimmäisen toimijan on jälkikäteen nähtävä paljon vaivaa osoittaakseen, ettei toimintojen välillä todellakaan ole sekventiaalista suhdetta. Niinpä toimintojen sekventiaalista statusta pyritään usein manipuloimaan jo välittömästi vuorovaikutuksen hetkellä. Työelämässä tämä on tärkeä selviytymiskeino. Kun yksi työntekijä tulee innokkuutensa sokaisemana tehneeksi hyvän ehdotuksen, jonka myötä hän kuitenkin tosiasiassa astuu työtoverinsa varpaille, työtoveri ei välttämättä halua tehdä reviirinsä loukkaamisesta numeroa. Sen sijaan hän saattaa tunnustaa työntekijän ehdotuksen arvon, antaen kuitenkin samalla ymmärtää, että suunnitelma olisi toteutettu joka tapauksessa. Tällaista sekventiaalista manipulointia tapahtuu erityisesti tilanteissa, joissa ehdotuksen esittäjä on sellaisessa asemassa, jossa ehdotusta vastaan vikuroiminen voi aiheuttaa vaikeuksia. Välitön alistuminen toisen tahtoon, jota kuitenkin säestää oman itsenäisyyden korostaminen, on siksi tällaisissa tilanteissa lyömätön toimintamalli. Sen avulla voidaan ylläpitää illuusiota itsenäisestä toimijasta, joka nyt tällä kertaa vain sattumoisin toimii yhteneväisesti toisen toimijan tahdon kanssa.

Itsenäisyyden illuusion rakentaminen ja ylläpitäminen vaatii taitoja, jotka opitaan jo varhain lapsuudessa. Jossain vaiheessa uhmaikää lapset yleensä oppivat, että kaikesta uhmaamisestaan huolimatta vanhemmat usein saavat tahtonsa läpi, mikä on nöyryyttävää etenkin, jos vanhempien tahtoon alistumista on edeltänyt kova taistelu. Näin ollen lapset alkavat keksiä vaihtoehtoisia toimintamalleja siihen, kuinka noudattaa vanhempien käskyjä ilman, että vaikuttaisivat omaa tahtoa vailla olevilta alistujilta. Niinpä kuultuaan vanhemman kehotuksen mennä iltapesulle yksi lapsi saattaa kylpyhuoneeseen mennessään vetää naulakosta alas kaikki pyyhkeet, toinen saattaa ryhtyä komentelemaan vanhempaansa siinä, missä kulmassa hammasharja pitää antaa hänen käteensä, ja kolmas haluaa harjata hampaansa pitämällä hammasharjan harjaosaa nyrkissä. Kaikissa tapauksissa lapsi rakentaa illuusiota omasta vapaasta ja itsenäisestä toimijuudestaan, vaikka se tosiasiassa olisikin kaikkea muuta kuin vapaata ja itsenäistä.

No, kannattaako sitten tällainen vaivalloinen itsenäisyyden illuusioiden rakentelu? Vastaus riippuu paljolti illuusion uskottavuudesta, mikä voi olla aika heikko silloin, kun ensimmäinen toimija on korkeassa asemassa suhteessa jälkimmäiseen toimijaan. Toisaalta näissäkin tapauksissa tällainen toiminta siirtää pallon vuorovaikutuksessa eteenpäin tavalla, joka vaatii muita ottamaan uuden toimintalinjan huomioon. Selontekovelvollisuus siirtyy muille. Vanhemman pitää ryhtyä esittämään perusteluja sille, miksi hammasharjaa kuuluu pitää kiinni varresta eikä harjaosasta. Ylen päätoimittaja Jääskeläistä syyttävien velvollisuudeksi tulee osoittaa, että Sipilä on todellakin vaatinut tältä jotakin, minkä Jääskeläinen on toteuttanut nimenomaan siksi, että Sipilä tätä vaati, eikä muista syistä. Kumpikin tehtävä vaikuttaa itseasiassa aika toivottomalta.

Lähteet:

Kent, Alexandra (2012). Compliance, resistance and incipient compliance when responding to directives. Discourse Studies, 14(6): 711–730.

Stevanovic, Melisa & Peräkylä, Anssi (2012). Deontic authority in interaction: The right to announce, propose and decide. Research on Language and Social Interaction, 45(3): 297–321.

Stevanovic, Melisa (2016). Sosiaaliset rakenteet. Teoksessa Melisa Stevanovic & Camilla Lindholm (toim.) Keskustelunanalyysi: Kuinka tutkia sosiaalista toimintaa ja vuorovaikutusta (s. 200–221). Tampere: Vastapaino.


Kuva: Yle

2 thoughts on “Mitä yhteistä on Ylen päätoimittajalla ja iltapesuja vastaan vikuroivalla uhmaikäisellä? – Sipilä-gate keskustelunanalyysin näkökulmasta

  1. Kaikki siis olemme enemmän tai vähemmän pikkulapsia vauvasta vaariin ja kaikilla yhteiskunnan portailla asemasta riippumatta. Oman egon suojeleminen on kärkipaikalla. Kuulunee ihmisyyteen, mutta mutkistaa asioita.

  2. Kyllä se kai niin on, että me kaikki taidamme koko elämämme leikkiä yhteisen hiekkalaatikon äärellä. Tosin laatikko saa vain erilaisia muotoja tilanteesta ja iästä riippuen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *