Blogissa tutkimusavustaja Tommi Ostrovskij kirjoittaa VOIS-hankkeen tutkimuksesta, jossa syvennytiin ehdotuksien sisällön ja rakenteen vaikutusta päätöksentekoon osallistumiselle.

Kokouksissa voi kenties törmätä tuttuun asetelmaan, jossa ihmiset ovat kokoontuneet yhteen, mutta vai äänekkäimmät avaavat suunsa puhumiselle ja toiset kokouseväille. Tarkoitus on kuitenkin antaa kaikille mahdollisuus osallistumiselle. Tutkimuksemme mielenkiinnon kohteena oli, mitkä puheenvuorot kannustivat mielenterveyskuntoutujia osallistumaan parhaiten keskusteluun ja yhteiseen päätöksentekoon.

Päätöksenteko edellyttää osallistujilta monenlaisia taitoja ja resursseja. Keskustelijan tarvitsee tunnistaa käsiteltävää asiaa koskevat kysymykset, kuunnella toisten näkemyksiä, ajoittaa puheenvuoron ottamista ja kontrolloida omaa viestintää. Keskustelijat voivat olla näissä hyvin eri lähtökohdissa, jolloin tilan ottavat herkästi kykeneväisimmät. Näin yhteisellä sivulla oleminen edellyttää, että päätöksentekoon osallistuminen tehdään kaikille osallistujille saavutettavaksi. 

Keskustelun vetäjältä taitoa esittää avoin kutsu yhteiseen päätöksentekoon. Tehokkaimpia tapoja on tutkitusti kutsua toista nimeltä. Kutsun tulee kuitenkin myös välittää viestiä siitä, että kaikkia tarvitaan mukaan päättämään. Avoimen kysymyksen esittämisen voisi ensituntumalta ajatella parhaimmalta ratkaisulta, mutta mielenterveyskuntoutujien keskustelussa ne kuitenkin näyttäytyivät haastavina. Täysin vapaa keskustelu voi tehdä päätöksentekoon osallistumisesta kuntoutujalle liian suuren vastuun, johon ei ole käytettävissä tarvittavia resursseja, kykyjä tai motivaatiota. 

Kutsun päätöksentekoon voi esittää myös ehdotuksena. Tällöin keskustelun vetäjä tarjoaa lähtökohdan, johon muut ottavat kantaa. Esittämällä ehdotuksen keskustelun vetäjä altistaa näkemyksensä muiden mielipiteille ja osoittaa, että se ei voi edetä ilman muiden suostumusta. Ehdotuksen voi kuitenkin esittää monin eri tavoin. Ehdotuksen voi muotoilla esimerkiksi niin, että sitä voi helposti joko kannattaa tai vastustaa. Tällainen näennäisesti avoin ehdotus ilmeni mielenterveyskuntoutujille helpommin lähestyttävänä keskusteluun kutsuna tarjoten kuitenkin tilaa omien näkemysten esittämiselle.

Ehdotus tulee myös tutkimuksemme perusteella esittää tarpeeksi selkeästi. Monimutkaiset kielelliset rakenteet heikentävät kutsun lähestyttävyyttä. Esimerkiksi keskustelun vetäjä voi yrittää luoda muille mahdollisimman paljon tarttumapintaa keskusteluun esittämällä moninaisia tulokulmia keskusteltavaan aiheeseen. Monitulkintaiset esitykset saivat kuitenkin selkeästi vähemmän vastauksia. Kun esitetyt ehdotukset eivät ole selkeitä, ei ole ihme että annetut vastaukset eivät ole tätä myöskään. Näissä tilanteissa keskustelu voi ajautua eri suuntaan kuin keskustelun vetäjä on alunperin tarkoittanut. 

Päätöksentekoon kutsuminen on keskustelun vetäjältä hienosyistä toimintaa, jossa tasapainotellaan riittävän avoimuuden ja aiheen rajaamisen välillä. Tutkimamme sosiaali-alan ammattilaiset kohtaavat osallistamisen haasteena yhtäaikaisesti ohjata asiakkaiden ryhmätyöskentelyä ja antaa tilaa aitoon itseilmaisuun. Havaitsimme, että keskimäärin kokeneempien ohjaajien kutsut herättivät enemmän puheenvuoroja. Hyvien kokouseväiden hankkimisen lisäksi keskustelun vetäjä voi valmistautua reflektoimalla omia käytäntöjään, mihin esitetyt kutsut oikeastaan kutsuvat.

—

Teksti perustuu tutkimusartikkeliin:

Melisa Stevanovic, Taina Valkeapää, Elina Weiste & Camilla Lindholm (2020) Joint decision making in a mental health rehabilitation community: the impact of support workers’ proposal design on client responsiveness, Counselling Psychology Quarterly.

Koko artikkelin voit lukea täältä.

—

Kuva: Cherrydeck on Unsplash