KeTu 2020 -blogisarjan 12. osan vierailevana kirjoittajana Helena Nurmikari Helsingin yliopistosta.

Internetin on sanottu muuttavan ja jopa rappeuttavan suomen kieltä. Kauhukuvia liitetään varsinkin siihen, että tavallinen keskustelu siirtyy kirjoitettuun muotoon. Kirjoitettu keskustelu näyttää kaikessa arkisuudessaan kenties rumalta ja töksähtelevältä, ja siitä jää puuttumaan ymmärrystä helpottavia ilmeitä ja eleitä sekä luonnollista ilmaisuvoimaa. Tuntuu siltä, että tekstimuotoisessa keskustelussa syntyy tavallista helpommin väärinymmärryksiä. 

Toisaalta voidaan olla huolissaan siitä, että tekstin sekaan ripotellaan toinen toistaan kryptisempiä lyhenteitä, englannin kielen motivoimia uudissanoja ja vaikeasti tulkittavia hymynaamoja. Koko yhteiskuntaamme järisyttävä uusi digitaalinen viestintämuoto koetaan monella tapaa pelottavana ja kielen hyvinvointia uhkaavana. Kaipaus avoimeen ja selkeään vuorovaikutukseen on todellinen. 

Vuorovaikutuksen tutkimukselle on asetettu tärkeä tehtävä internet-kommunikaation salojen selvittämiseen. Kielentutkimuksen näkökulmasta kyse ei ole niinkään uhasta vaan mahdollisuudesta, jonka uusi teknologia tarjoilee. Miten ilmaisua rakennetaan, jos käytössä ei ole ilmeitä ja äänenpainoja? Mitä kielen resursseja nousee esille internet-ympäristössä, millaisia uusia ilmaisukeinoja kehittyy? 

Tutkimuksessani käsittelen suomen kielen eiku-partikkelin käyttötapoja Twitter-keskustelussa. Puhutussa keskustelussa eiku-partikkeli on tavallinen keino aloittaa oman puheen korjaus, esimerkiksi ”tavataan viideltä eiku kuudelta”. Eiku-partikkelille on erityistä, että sillä hylätään edeltävää toimintaa. Puhutussa keskustelussa sitä seuraa aina myös jonkinlainen korjaus.  Kirjoitetussa keskustelussa mahdolliset oman puheen virheet voidaan korjata viestiin ennen sen lähettämistä, joten edellä mainitun kaltaisille itsekorjauksille ei ole samanlaista tarvetta kuin puhutussa keskustelussa. Itsekorjaukselle ja eiku-partikkelille onkin kehittynyt kirjoitetussa keskustelussa uusia käyttötapoja.  Eiku-partikkelilla muodostettu itsekorjauksen näköinen jakso on ensinnäkin kätevä tapa ilmaista huumoria. Jos Minttu laittaa Twitteriin kuvan joulutortusta, hän voi kirjoittaa siihen vaikka tällaisen kuvatekstin:

Se, että joululeivos näyttää hakaristiltä, on jo sinänsä hyvä oivallus. Kun havainnosta kerrotaan korjausjaksolla, samalla nousee esiin metapragmaattista pohdintaa siitä, onko hakaristiä sopivaa verrata tavanomaiseen leivokseen tai ylipäätään mainita. Moraalisilla rajoilla leikittelystä syntyy huumoria. Käyttämällä korjausjaksoa kirjoittaja osoittaa tunnistavansa näiden rajojen olemassaolon. 

Toiseksi eiku-partikkelia voidaan käyttää viestin lopussa niin, ettei sen jälkeen tule korjausta. Tällainen uusi rakenne poikkeaa täysin puhutun keskustelun konventioista ja on siksi erityisen mielenkiintoinen. Suomen kieli näyttää taipuvan tekstuaaliseen ympäristöön rakenteitaan myöten.

Banaanikärpäset näyttäytyvät tässä twiitissä pakottavana syynä lähteä ostamaan viiniä. Kirjoittaja voisi käyttää viiniä kärpästen hukuttamiseen, mutta ilmassa leijailee myös mahdollisuus viinin juomisesta. Viestin loppuun on kirjoitettu #eiku-hashtag, jota ei seuraa minkäänlainen korjaus. Se toimii kontekstivihjeenä, joka nostaa viestistä esiin moniäänisyyttä, moraalisilla arvoilla leikittelyä ja huumoria. #eiku-hashtagin loppuasemainen ja metapragmaattinen käyttö on tutkimukseni perusteella konventionaalistunut Twitterin vuorovaikutukseen. 

Mielenkiintoista on myös tarkastella erilaisia keskusteluhaaroja, joita yksittäinen viesti voi kirvoittaa. Yksi lukija voi lähteä mukaan humoristiseen leikittelyyn viinin juomisesta, mutta toinen jakaakin asiallisia vinkkejä banaanikärpästen karkottamiseen. Haarautuvat keskustelut osoittavat sen, miten monilla tavoilla viestejä voidaan käsitellä. 

Uudet konventionaalistuneet kielenkäytön tavat kielivät siitä, että vuorovaikutus ei suinkaan köyhdy internetissä. Suomen kieli mukautuu luovasti uuteen ympäristöön. Korjausilmaukset näyttävät olevan yksi resurssi, johon uusia käyttötapoja syntyy. Ilmiön voi nähdä johtuvan ainakin siitä, että korjausilmauksille ei ole asynkronisessa kirjoitetussa keskustelussa samanlaista tarvetta kuin puhutussa keskustelussa. Kirjoitetusta keskustelusta löytyvät uudet merkitykset antavat mahdollisuuden tarkastella näitä puhutunkin keskustelun resursseja uudessa valossa.

Tekstin on kirjoittanut Helena Nurmikari ja se perustuu Nurmikarin tutkimukseen, jota esiteltiin Keskusteluntutkimuksen päivillä 6.-7.2.2020.