KeTu 2020 -blogisarjan 7. osan vierailevina kirjoittajina Jan Lindström Helsingin yliopistosta ja Sofie Henricson Åbo Akademista.
Ohjaaja ja opiskelija miettivät yhdessä, kuinka opinnäytetyön argumentointia voisi parantaa, henkilökohtainen valmentaja poimii esiin heikkouksia ja vahvuuksia valmennettavan suorituksessa. Keskustelijat järkeilevät ja perustelevat näkökantojaan, tulkitsevat omia ja toisten esittämiä pointteja ja sovittelevat niitä keskenään, taustoittavat puheena olevaa ongelmaa ja saapuvat johtopäätelmään. Agenda saattaisi helposti hukkua osallistujilta, jos sen jäsennykseen ei olisi tunnistettavia kielellisiä keinoja. Tutkimme lohkolauserakenteita yhtenä tällaisena keinona vuorovaikutustilanteissa, joissa asiantuntija ja asiakas kohtaavat, ja joissa lohkolauserakenne näyttäytyy osana asiantuntijuutta.
Lähdimme tutkimaan ruotsinkielisissä keskusteluissa lohkolauseita, joiden fokus sijoittuu lauseen loppuun: ”Det som jag brukar lägga märke till är språket” ’se mikä minulla on tapana huomioida on kieli’. Tutkimassamme perusaineistossa oli niin arkikeskusteluja kuin erilaisia asiointitilanteita. Hyvin pian havaitsimme, että lohkorakenteita esiintyy paljon jälkimmäisissä tilanteissa ja erityisesti asiantuntijaosapuolen puheenvuoroissa. Haluammekin valottaa, millaisia tehtäviä lohkorakenteilla on asiantuntijapuheessa ja asiantuntijuuden rakentumisessa osana yhteiskunnan toimintoja, erityisesti oppimistilanteissa.
Pelkistetyimmässä muodossaan tutkimamme lohkorakenne koostuu relatiivilauseisesta alkuosasta, ”det som jag brukar lägga märke till” ’se mikä minulla on tapana huomioida’ ja lausekkeesta tai lauseesta loppuosana, ”språket” ’kieli’ sekä näitä osia yhdistävästä verbistä – ”Det som jag brukar lägga märke till – är – språket”. Tämä lohkorakenne on kiteytynyt tunnistettavaksi formaatiksi, jossa aloittava relatiivilause varaa puheenvuoron, kunnes rakenteen sulkeva ja usein pääpointin esille tuova loppuosa ilmaistaan. Rakenteen alkuosa kertoo jo itsessään paljon siitä mitä tuleman pitää, sillä se antaa puheenvuorolle kehyksen, jonka valossa loppuosa tulkitaan. Alkuosa ilmentääkin usein puhujan asennoitumisen loppuosaan, kuten aineistossamme esiintyvissä esimerkeissä ”Det som är intressant…” ’se mikä on mielenkiintoista’ ja ”Vad jag inte gillar…” ’Se mistä en pidä…’.
Lohkorakenteen kyky antaa vinkkiä tulevasta näkyy myös sen vuorovaikutuksessa ilmenevässä tunnistettavuudessa, esimerkiksi kun valmennettava naurahtaa tunnistettuaan valmentajan puheenvuorossa lohkolauserakenteen alkuosan ja sen potentiaalin luoda siirtymä positiivisesta palautteesta negatiiviseen. Lohkorakenteet näyttävät nimittäin usein ilmestyvän keskustelun taitekohtiin, kun asiantuntija siirtyy kehumisesta kehitystä vaativiin kysymyksiin, etenee yleiskuvauksesta tietyn yksityiskohdan tarkasteluun, tai esittää uuden näkökulman ja ehkä eriävän mielipiteen käsiteltävänä olevaan aiheeseen.
Tutkimuksemme kuuluu vuorovaikutuslingvistiikan ja kieliopillisen emergenssin analyysin piiriin. Näissä suuntauksissa kielen ja vuorovaikutuksen rakenteita tutkitaan ajassa etenevinä ja jatkuvasti muutoksille alttiina tapahtumina. Puhuja voi esimerkiksi aloittaa tietynlaisen lausetyypin, mutta muuttaakin puheenvuoron odotuksenmukaista rakennetta kesken kaiken. Tällaisia rakenteellisia variaatioita tapahtuu myös lohkolauseiden kohdalla. Tutkiessamme näitä lauseita vuorovaikutusaineistoissa olemme lähteneet kielellisestä muodosta, mikä on hyvinkin perinteinen kielitieteellinen lähestymistapa. Siksi meistä onkin erityisen hauska huomata, kuinka ”muoto edellä” kulkeminen on johtanut meidät vuorovaikutuksellisen dynamiikan keskiöön ja kysymyksiin, jotka koskevat osallistujien ammatillisten roolien ja sosiaalisten identiteettien rakentumista.
Tekstin ovat kirjoittaneet Jan Lindström ja Sofie Henricson ja se perustuu tutkimukseen, jota esiteltiin Keskusteluntutkimuksen päivillä 6.-7.2.2020. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta ”Emergent clausal syntax in conversation: Swedish in a cross-language comparison”.
