KeTu 2020 -blogisarjan 2. osan vierailevana kirjoittajana Arto Mustajoki Helsingin yliopistosta.

Yhteiskunnan toiminnot ja ihmisten sosiaalinen elämä perustuvat onnistuneeseen vuorovaikutukseen. Väärinymmärtämisistä johtuvat ongelmat ovat kuitenkin tavallisia. Niitä tapahtuu viranomaisviestinnässä, luentosaleissa, baareissa ja kotona.

Filosofit ovat vuosisatojen ajan pohtineet kysymystä, onko täydellinen ymmärtäminen ylipäätänsä mahdollista. Yhden näkemyksen mukaan ei, koska kielenkäyttäjät antavat sanoille ja lauseille merkityksiä, joita muut eivät voi ymmärtää täsmälleen samalla tavalla. Toisen käsityksen mukaan ymmärtämisen täytyy olla mahdollista, koska muuten ihmiset eivät voisi olla keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Ratkaisu tähän dilemmaan voidaan löytää käsitteen ”riittävä ymmärtäminen” kautta. Sen avulla voidaan myös selittää ihmisen käyttäytymistä vuorovaikutustilanteissa.

Kaikkeen ihmisen toimintaan, myös ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, liittyy tarve optimoida energian käyttö. Ihmisen kognitiiviset resurssit ovat rajalliset ja siksi meidän on välillä säästettävä niitä. Yksi aivojamme ohjaava periaate on riittävän ymmärtämisen saavuttaminen. Kyky ohjelmoida näitä prosesseja on osa ihmisen kommunikatiivista (pragmaattista) kompetenssia. Kun kirjoitamme mitä tahansa tekstiä, yritämme tehdä siitä niin selkeää, että lukija ymmärtäisi sen. Sama pätee puheen tuottamiseen. Mukautamme puhettamme automaattisesti ilman tietoista ponnistelua, mutta usein emme halua, osaa tai jaksa tehdä sitä. Toki meillä on myös muista tavoitteita, haluamme esimerkiksi osoittaa osaavamme käyttää yhteisön normin mukaista kieltä. Voisimme hioa tekstejä loputtomiin, mutta usein emme tee sitä, koska ajattelemme tekstin olevan jo riittävän hyvän.

Suullisissa kasvokkaisissa kielenkäyttötilanteissa aikaa sanottavan muotoilemiseen on vain sekunti tai pari. Periaate on kuitenkin sama. Puhuja tavoittelee riittävää selkeyttä ja ymmärrettävyyttä eri keinoilla: taustoittamalla sanottavaansa ja olemalla mahdollisimman yksiselitteinen sortumatta kuitenkaan liialliseen monisanaisuuteen. Kun kirjaa lukiessamme törmäämme kohtiin, joita emme ymmärrä, meillä on erilaisia strategioita reagoida tähän. Me voimme ajatella, että olemme ymmärtäneet riittävästi ja jatkaa lukemista. Muussa tapauksessa joko otamme asiasta selvää (etsimme esimerkiksi sanan merkityksen netistä), palaamme tekstissä taaksepäin tai lopetamme kokonaan lukemisen. Suullisessa vuorovaikutuksessa kuulija on omat vaihtoehtonsa: Silloin kuin hän ajattelee ymmärtäneensä riittävästi, hän antaa keskustelun jatkua ikään kuin kaikki olisi OK. Jos hän huomaa, että ei ymmärrä ollenkaan, hän voi silti antaa keskustelun jatkua; tässä tilanteessa ”riittävä ymmärtäminen” on samaa kuin ei ymmärrä mitään. Tällainen ratkaisu tulee kyseeseen esimerkiksi tilanteissa, joissa asian tarkistaminen kysymällä rikkoisi liikaa keskustelun kulkua, esimerkiksi jos keskustelijoita on enemmän kuin kaksi. 

Riittävä ymmärtämisen taso on suuresti riippuvainen käsiteltävän asian tärkeydestä. Jos sovitaan seuraavan tapaamisen ajankohdasta, osallistujat tuskin tyytyvät siihen, että heille jää epämääräinen mielikuva ajankohdasta. Sen sijaan kun menossa on small talk -tyyppinen kuulumisten kertominen, ei ole niin väliä sillä kuulimmeko oikein naimisiin menneen serkun nimen, jota emme kuitenkaan tunne. Väärinymmärtämiset ja muut ongelmat kommunikaatiossa voidaan selittää käsitteen ”riittävä ymmärtäminen” avulla. Puhujan näkökulmasta kommunikaatio on onnistunut, jos kuulija on ymmärtänyt asian riittävän samalla tavalla kuin mitä puhuja on tarkoittanut. Tällöin kyse ei ole vain viestin sisällön ymmärtämisestä, vaan myös siitä, mitä puhuja implikoi ja minkä sävyn hän liittää viestiinsä. Lauseesta Auto on likainen kuulijan on mahdollisesti ymmärrettävä myös kehotus pestä auto. Äänensävystä voi myös päätellä, onko asia kiireellinen ja tärkeä. Kuulijan näkökulmasta kommunikaatio menee pieleen, jos hän luulee ymmärtäneensä riittävästi vaikkei olekaan.

Tekstin on kirjoittanut Arto Mustajoki ja se perustuu Mustajoen tutkimukseen, jota esiteltiin Keskusteluntutkimuksenpäivillä 6.-7.2.2020. Ks. myös Arto Mustajoen blogi. 

Kuva: Työterveyslaitos