Viime päivinä julkisuudessa on käyty keskustelua naisten nirsoudesta puolisonvalinnassa. Tässä yhteydessä Ella Keski-Paunula puolusti Helsingin sanomien mielipidekirjoituksessa (5.1.2017) naisten oikeuksia pitää tasovaatimuksistaan kiinni. Mielipidekirjoituksen mukaan naisten tulisi saada olla rauhassa mieluummin yksin kuin odottaa heidän sietävän parisuhdetta, jossa ei käydä ”älykkäitä keskusteluja”.

Millaisia älykkäät keskustelut sitten ovat? Julkisessa keskustelussa vastaus tähän kysymykseen on ohitettu itsestäänselvyytenä. Tokihan jokainen älykkäitä keskusteluja kaipaava tunnistaa, milloin hänen tarpeensa tulevat tyydytetyiksi tai jäävät tyydyttämättä. Silti älykkään keskustelun käsitteessä on myös jotain salaperäistä ja vaikeasti tavoitettavaa. Se on ikään kuin varjo, joka kyllä uskollisesti seuraa kulkijaa, mutta joka pakenee sitä, joka haluaisi oman varjonsa tavoittaa. Kysykäämme siis asiaa vuorovaikutustutkimuksen asiantuntijoilta:

– Älykkäässä keskustelussa ovat korostetusti esillä puhujia henkilökohtaisesti kiinnostavat aiheet. Tämän lisäksi niille on ominaista se, että niiden etenemistä ja keskustelun käänteitä hallinnoidaan empaattisesti, kertoo tutkijatohtori Giovanni Rossi Helsingin yliopiston Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa -huippuyksiköstä.

– Älykkäiden keskustelujen aikana puhujalla on kokemus, että hän voi puhua mistä tahansa haluamastaan aiheesta ilman että vuorovaikutuskumppani on tätä torppaamassa. Oli aihe kuin aihe, älykkäät keskustelut edellyttävät keskustelijoilta kykyä pystyä argumentoimaan omia näkemyksiä. Kaikkea ei tarvitse tietää, mutta näkemyksiä pitää jotenkin pystyä perustelemaan, toteaa suomen kielen yliopistonlehtori Salla Kurhila.

– Älykäs keskustelu voi olla jollakin tavalla nokkelaa. Mutta ei missään nimessä tietoa esittelevää – sellainen on vain ärsyttävää. Älykkäitä keskusteluja määrittää se, että niissä on jonkinlaisia odotustenvastaisia kannanottoja, asioiden katsomista sellaisista uusista näkökulmista, joita vuorovaikutuskumppani ei osaa ennakoida, kuvailee sosiologian professori Anssi Peräkylä, jolla on tässä suhteessa asiat kotona hyvin: – Vaimo puhuu älykkäästi.

– Älykkäässä keskustelussa muodostuu sellainen kompleksisuus, jota voi pitää älykkäänä, toteaa sosiologian professori Ilkka Arminen.

– Älykkäässä keskustelussa puhujat tapaavat toisensa ikään kuin samalla tasolla. Ei tarvitse ruveta hirveästi selittämään sitä, mistä milloinkin on kysymys. Puolisot varmaan pitkäli valitsevat toisensa tällä perusteella. Mutta ”älykäs keskustelu” on kyllä tyhmä termi. Ennemminkin tässä on kyse ”tyydyttävästä keskustelusta”, esittää pohjoismaisten kielten professori Jan Lindström.

Lingvistisen antropologian tutkijatohtori Irina Piippo taas pitää koko kysymystä erikoisena.
– On vaikea edes asemoitua koko kysymykseen. Kuinka jollakin ei voisi olla ”älykästä keskustelua” kotona, Piippo ihmettelee.

Vuorovaikutustutkijat eivät siis ole täysin yksimielisiä siitä, mistä älykkäässä keskustelussa on ensisijaisesti kysymys. Kaikkien näkemys on kuitenkin se, ettei keskustelun aihe ainakaan ole keskustelun älykkyyttä määrittävä tekijä. Älykästä keskustelua voi syntyä niin vaipanvaihdosta kuin rään koostumuksestakin.

Voiko keskustelusta sitten pyrkiä tekemään älykästä? Vuorovaikutustutkijat ovat yksimielisiä siitä, ettei tämä ole oikea lähtökohta tyydyttävän keskustelutilanteen luomiselle. Ja todellakin, on vaikea uskoa, että monikaan nousee aamuisin vuoteestaan ajatellen, että ”lähdenpä tästä keittiöön keskustelemaan älykkäästi puolisoni kanssa”. On suorastaan kammottavaa keskustella tilanteessa, josta aistii vuorovaikutuskumppanin pyrkimyksen esiintyä älykkäänä keskustelijana ilman, että tämän puheesta kuitenkaan kumpuaa aitoa kiinnostusta puheena olevaa asiaa kohtaan. Yhtä kammottavaa on, jos huomaa itse keskustelun aikana päätyneensä mielentilaan, jossa kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka älykkäältä omat sanomiset kuulostavat kuin siihen, mistä puhutaan. Älykäs keskustelu syntyy, jos on syntyäkseen.

Sosiologi Erving Goffmanin (1967) mukaan vuorovaikutus sisältää vaatimuksen siitä, että sen osallistujat heittäytyvät täysillä mukaan keskusteluun. Tämän vaatimuksen näkökulmasta tilanne, jossa keskustelun osallistuja ryhtyy mielessään arvioimaan keskustelun ominaispiirteitä ikään kuin metatasolla – esimerkiksi määrittääkseen keskustelun älykkyyden astetta – on vuorovaikutusrikkomus, joka ei missään nimessä paranna keskustelun laatua. Jospa siis jätettäisiin tällaiset arvioinnit vähemmälle ja innostuttaisiin välillä oikein toden teolla toinen toistemme typerimmistäkin jutuista!

Lähteet:

Goffman, Erving (1967). Alienation from interaction. Teoksessa Interaction ritual: essays on face-to-face behavior. Garden City, NY: Doubleday.

Kuva: tanakawho (Flickr)