Kun puhutaan tarinoista, sydämet lyövät samaan tahtiin – joillakin

KeTu 2020 -blogisarjan 9. osan vierailevana kirjoittajana Pentti Henttonen Helsingin yliopistosta.

Tuoreessa hollantilaisessa tutkimuksessa selvitettiin vihdoin rakastumisen (tai ainakin ihastumisen) salaisuus [1]. Mitä enemmän treffikopissa kohtaavien parien syke ja ihon sähkönjohtavuus tahdistuivat tapaamisen aikana, sitä enemmän he tunsivat vetoa toiseen. Julkisuudesta kateellinen tutkija huomauttaa välittömästi että tulos oli hyvinkin ennustettava. Tahdistumisen, oli kyseessä sitten sydänten rytmi tai kehon liikkeet, yhteys suotuisiin asioihin on ollut tutkimuksen alaisena jo jonkin aikaa. Eräässä tutkimuksessa viekkaat (mutta silti eettiset) tutkijat heiluttelivat huomaamatta kyniä tutkittavien kanssa samaan aikaan ja havaitsivat välittömästi tulleensa pidetymmiksi [2]. Tieteen hedelmät ovat kaikkien poimittavissa joten kikkaa saa ja kannattaa kokeilla treffeillä tai vaikka kehityskeskustelussa.

Huomattavia tuloksia aiheesta saatiin jo aiemmin 90-luvun alussa, kun osoitettiin, kuinka kehon tilan samanaikaiset muutokset ennustivat suoraan empatiaa, eli kykyä tai taipumusta asettua toisen ihmisen asemaan, tässä tapauksessa tarkkuutta arvioitaessa videolta seuratun ihmisen tunnetiloja. Kyky moiseen on universaali, joskin tutkijankammioon kuuluu huonoja uutisia ei-kasvokkain tapahtuvan kommunikaation, eli ns. sometuksen taipumuksesta heikentää tämän prosessin kokonaisvaltaista toteutumista.

Ilmiön, jota kutsumme tässä synkroniaksi, taustalla piilevät aivojen peilisolut. Tästä seuraa, että tietty määrä ihmisten välistä synkronoitumista on tahdosta riippumatonta ja automaattista. Samassa huoneessa oleilevat ihmiset alkavat välittömästi vaikuttaa toistensa tilaan, vaikka heitä ohjeistettaisiin olemaan kiinnittämättä toiseen huomiota ja pidättäytymään kaikesta vuorovaikutuksesta. Kun kokeenjohtaja yllättäen painaa summeria, molemmat säpsähtävät ja samaan ärsykkeeseen reagoivien kehojen reaktioissa voidaan rekisteröidä huomattavan samankaltaisia eli ”tilastollisesti merkitseviä” lukemia. Nämä esimerkit eivät yksin ylitä kiinnostus- tai julkaisukynnystä eli yhtälöön tarvitaan molemmat, eli ihminen, toinen ihminen ja relevantti tilanne. Tulisilla hiilillä kävelijän ja häntä seuraavan katselijan sydämet lyövät toimituksen vaiheen mukaan samaan tahtiin (ei vielä kiinnostavaa), mutta yhteyden vahvuus riippuu heidän sosiaalisesta läheisyydestään (kiinnostavaa ja mahdollisesti ei-triviaalia) [3].

Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa puheella on huomattava osuutensa, mutta fysiologisia parametreja mitattaessa on eduksi, että joku on joskus hiljaa ja kuuntelee. Puhe kun sotkee hengitystä ja sydän seuraa mukana! Näin ollen tarinankerronta on oivallinen tutkimuskohde, eikä asiaa haittaa se, että tarinat ovat monesti tunteita herättäviä. Tutkimuksessamme koehenkilöt lukivat, kertoivat ja kuuntelivat lyhyitä tarinoita, jotka olimme ennalta valikoineet blogeista ja iltapäivälehtien verkkosivuilta. Jokaisen tarinan jälkeen he keskustelivat vapaamuotoisesti minuutin tarinasta. Mittasimme osallistujien hymyn, kulmien kurtistuksen sekä autonomisen hermoston kiihtymystilasta kertovat sydämen sykkeen ja ihon sähkönjohtavuuden.  Toisessa vaiheessa laajensimme tutkittavien joukkoa samassa korttelissa asuviin iältä ja taustaltaan toisistaan poikkeaviin naapureihin, jotka suorittivat samankaltaisen tehtävän. Otoksen laajentaminen yliopisto-opiskelijoiden ulkopuolelle on tärkeää, jotta saamme kattavaa tietoa, joka on yleistettävissä koko väestöön. Suomalaiset eläkeläiset eivät vielä mullista analyysejä, mutta rahoittavien tahojenkin mielestä tämä oli askel eteenpäin.

Mitä siis saimme selville? Eräs havainnoistamme on, että fysiologista synkroniaa on kyllä havaittavissa keskustelun aikana. Kiintoisaksi asian tekee se, että sitä ilmenee vain surullisten tarinoiden aikana sekä ainoastaan vuorovaikutuskyvyiltään samankaltaisten ihmisten välillä. Tarkemmin ilmaistuna sekä kertojalta että kuulijalta vaaditaan (kyselyllä mitattua) taipumusta perspektiivin ottoon ja empatiaan. Yksi selitys tälle on, että vain tällaiset parivaljakot ottivat tehtävän tosissaan ja antoivat tunteiden virrata, muiden vain höpötellessä niitä näitä. Kvasinaturaalin (lue: sinuun on kiinnitetty antureita) tutkimusasetelman nojalla heitä ei voitane syyttää autenttisuuden puutteesta. Muitakin selityksiä on, joihin yritän esityksessäni paneutua mm. videoesimerkkien pohjalta. Kaiken kaikkiaan, tuloksemme antavat kuitenkin oman pienen lisänsä systemaattiseen vuorovaikutuksellisen synkronian tutkimukseen, joka on edelleen harmittavan harvinaista.

Tekstin on kirjoittanut Pentti Henttonen ja se perustuu tutkimukseen, jota esiteltiin Keskusteluntutkimuksen päivillä 6.-7.2.2020.

[1] Prochazkova, E., et al. (2019). The choreography of human attraction: physiological synchrony in a blind date setting. bioRxiv, 748707.

[2] Hove, M. J., & Risen, J. L. (2009). It’s all in the timing: Interpersonal synchrony increases affiliation. Social cognition27(6), 949-960.

[3] Konvalinka, I. et al. (2011). Synchronized arousal between performers and related spectators in a fire-walking ritual. Proceedings of the National Academy of Sciences108(20), 8514-8519.

One thought on “Kun puhutaan tarinoista, sydämet lyövät samaan tahtiin – joillakin

Vastaa käyttäjälle Sointu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.